My heart beats like a jungle drum

Minun tekee mieli kirjoittaa, mutten tiedä mitä kirjoittaisin . Pehmeäpäinen vasara takoo tyhjyyttä päässäni . Tum tum tum. Kuulen sen vaimean kaiun korvissani uudelleen ja uudelleen. Tum tum tum. Huulestani vuotaa verta ja se maistuu suussani häiritsevästi.
Olen hermostunut. Haluan pois täältä . Ajan, jonka olen kuluttanut muuhun kuin kirjoittamiseen, olen kanniskellut kahdeksankuukautista tyttölasta, ruokkinut ja suojellut tuota kuin omaani. Vaikka minun ei edes pitäisi tehdä niin. En ole siellä häntä varten. Siellä on eräs toinen, jonka vuoksi olen siellä . Enkä saanut edes kiitosta. En mitään. Tai sain kyllä, häpeileviä katseita, kuiskuttelua ja mulkoilua. En jaksanut sitä enää, joten lähdin pois .
Tulin kotiin, jossa minulla on samanlainen olo kuin siellä . En kuulu tänne. Minun ei pitäisi olla täällä.
Haluaisin kävellä tuon kaksikymmentä metriä toisen isoveljeni luo, mutteivat he ole kotona . Syntymäpäivät . Pyöreitä. Ahdistava ajatus .
Haluaisin nähdä kummityttöni. Epävirallisen kummityttöni, tarkoitan. Se ei ole vielä virallista .. Minun pitää odottaa vielä yhdeksän päivää, sitten saan elävän tekosyyn luistaa kahdeksankuukautisen pikkuprinsessan hoidosta . En vain halua tehdä sitä enää, en yksin .
Huomaan miten elämäni on muuttunut . Koristelusta on kuukausi, eikä minun ole edes tehnyt mieli tehdä sitä . Tai on, mutta olen löytänyt asioita estääkseni sen. Kuten tikkukaramellit, jota sai viisi eurolla ja siskoni osti niitä säilöön. Fiksua, sanon minä.
Minä kadotin ajatukseni tyystin. Yhtäkkiä. Oli kuin se olisi napsahtanut poikki kuin kireälle vedetty kuminauha. Kovaksi kulutettu kuminauha, joka oli solmitty muutamia kertoja umpisolmulle ..
Mihin kirjoitustaitoni on kadonnut ? Poden samoja asioita uudestaan ja uudestaan vailla järkevää inspiraatiota. Ne ovat taas ne värikkäät aivosoluja syövät käärmeet. Niiden syy. Olen varma siitä .
Savukkeen himo vetää minua ulos. On pakko lopettaa kirjoittaminen, vaikka jostain syystä en haluaisi .. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin .. Ehkä se saa jäädäkin pitkiin aikoihin. Ainakin nyt hetkeksi ..

I've always looked at you from a distance, as something I could never have

Siinävaiheessa, kun pariskunta alkaa käyttää "me" - muotoa kaikessa, minä saan omenan kurkkuuni. Me menemme sinne. Me teemme tätä. Me haluamme sitä. Se on kuin liian suuri vanne liian pienessä renkaassa, jota on vaikea saada irti kun ne pitää vaihtaa. Kahlittu olo.  "Kyl me voidaan mennä sinne", eikä minulta edes kysytty. "Kyl me voidaan hakee se hoidosta", eikä minulta taaskaan kysytty.
Haluaisin vain maata pehmeässä sängyssäsi tekemättä mitään. En halua nähdä ketään, haluan vain olla yksin.
Miksi edes tulin tänne ? Jokin puristaa rinnassani aina kun sinä tulet lähelleni, puhut minulle tai kosketat minua. Se ei tunnu oikealta. Samalla pääni sisällä huutaa tutun tuntuinen ääni. Huutaa, että tämä kaikki on valetta. Että tämä kaikki on väärin. Hän on väärä henkilö siihen. Siinä pitäisi olla joku toinen. Mutta kuka ?
Toisaalta, en ole monessakaan asiassa uskonut tuota omatunnoksi kutsuttua ääntä, joten luulen etten usko sitä tässäkään asiassa. Vaikka ehkä pitäisi ..
Se on kuitenkin hieman hankalaa elää elämää, joka tuntuu väärältä joka suhteessa. Tuntuu, että elän väärässä kehossa, että ajatukseni eivät ole minun ja tekoni ovat jonkun toisen tekemiä. Se on pelottavaa, mutta näin se menee . Kun yritän korjata sitä niin se tuntuu enemmän vain väärältä. Olen yrittänyt puhua sinulle, etten halua elää avoimessa suhteesa, monestakin syystä. Olen yrittänyt selittää, etten voi olla kanssasi, koska rakastan toista. Mutta sinä et ymmärrä. Ja minä olen liian heikko lähtemään pois.
Minusta se on alusta asti tuntunut hieman oudolta, että siskosi on kihloissa minun veljeni kanssa .. Kaikki tuntuu jotenkin suunnitellulta. Siltä, ettei minulla ole minkäänlaista sanavaltaa mihinkään. Haluan olla yksin, muttet sinä anna minun olla. Haluan lähteä kotiin, muttet sinä anna minun lähteä. Haluasisin kertoa sinulle muutamia asioita, muttet sinä halua kuulla. Joten patoan vihani ja ahdistukseni ja sitten sinä huudat minulle, kun huomaat mihin purin sen.
Ei minulla ole mitään muutakaan mihin sen purkaisi .

Now your nightmare comes to life

Minä istun valkoisen huoneen viileässä kulmassa, alastomana sikiöasennossa. Tärisen peosta ja kylmyydestä. Ruumiissani ei ole paikkaa mikä ei tuntisi kipua sillä hetkellä. Mieleni tekee savuketta.
Pian kuulen kolinaa ja avaan silmäni. Ikkunasta tuleva valo näyttää sinut minulle ja samaisella hetkellä pelon ja helponnuneisuuden tunteet valtaavat minut.
Kutsun nimeäsi. Olet hysteerinen ja hengityksesi on ripeää. Olet siinä polvillasi, katse lattiaan luotuna ja silmät pelosta avoinna. Kutsun sinua uudestaan. Havahdut ja huomaat minut. Luulen, että sinulla on samanlainen olo kuin minulla, koska nouset samantien hoiperrellen ylös ja tulet puolijuoksua minun luokseni. Kiedon käteni ympärillesi ja halaan sinua tiukasti. Sinä itket hysteerisesti ja kysyt kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Missä ja miksi? En osaa sanoa. Sivelen hennosti selkääsi ja hyssyttelen. Saan sinut hetkeksi rauhoittumaan ja tajuan, että sinäkin täriset kylmyydestä. Yritän etsiä katseellani jotain peiton kaltaist, mutten näe sellaista. Otan sinua lähemmäs ja tunnen miten sinä hymyilet hieman solisluutani vasten. Kuiskaat jotakin, mutten saa selvää.
Samaisella hetkellä ovi kolahtaa ja sisään astuu kolme miestä. Pitkiä, tummatukkaisia, eikä kenelläkään paitaa päällä. En tiedä olivatko he edes suomalaisia ja jos olivat, niin ei siitä puheesta ainakaan selvää saanut. He nauravat pilkallisesti tullessaan meitä kohti.
Sinä pidät minusta tiukemmin kiinni ja kuiskaat asiasi uudestaan. Tälläkertaa minä kuulin ja hymähdän sinulle hieman. Olisin halunnut vastata sinulle suoraan, mutta samalla hetkellä kaksi miestä ottivat sinut, kolmas piteli minua paikallaan. Sinä riuhdoit, kiljuit ja huusit nimeäni. Vastasin vaimealla muminalla, koska suuni edessä oli jotakin. Katson kauhuissani mitä miehet tekevät sinulle. Sinä huudat kivusta ja rimpuilet. Et ymmärrä että se vain sattuu enemmän, kun liikkuu. Odotan minulle käyvän samoin, siksi olen rauhallisempi. Mies puhuu minulle jotain, mutten saa selvää. Tälläkertaa se kuulosti virolta. En osoita miehelle minkäänlaista huomiota.
Rimpuilen itseni vapaaksi ja raivostuneena potkin ja lyön sinua satuttavia miehiä. Miehet eivät nousseet enää. Naiseeni ei kosketa tuolla tavalla.
Sinä makaat paikallasi lattialla, verilammikossa, juuri ja juuri tajuissasi ja ennenkuin huomaankaan, kolmas miehistä - siis se, joka oli ensin minun kimpussani, oli ampunut sinua vierestäni. Silmäsi sumenevat hetki hetkeltä ja minä itken hysteerisesti. Kuului toinen laukaus ja samalla hetkellä minä herään omasta viileästä huoneestani, itkien hysteerisenä ja panikoivana. Liian todentuntuinen painajainen. Sydämeni hakkaa satoja, kun laitan takaisin makuuasentoon ja yritän rauhoitella itseäni siitä.

Se oli oikeasti liian todentuntuinen painajainen.
Ymmärrätkö nyt, miksi pelkään mennä nukkumaan yksin?

kyllä, minä piirsin sen

Don't you worry child, see heaven's got a plan for you

Sen mutsi kääntää kylkee, eikä tahdo tietää. Se unilääkkein nukkuu vaan, kai pääsee paikkaan parempaan.
Kun terä ihoo nylkee, kipua voi sietää ja tytär hetken hallitsee kaaoksen joka aina vallitsee.

Sataa lunta . Minä seison takaoven ulkopuolella palava käärö huulillani . Tupakan ja mahahappojen maut sekoittuvat yhteen, eikä maku ole minulle mieleinen . Toisaalta, olen kyllä hieman ikävöinyt tervan ja savun makua suussani, muttei tämä ole siltikään sitä mitä odotin . Ulkona tuntuu oudon lämpimältä verrattuna siihen, että siellä on pakkasta ainakin viisi astetta ja takkini jäi sisätiloihin . Toisaalta, asiaan varmasti vaikuttaa se että aurinko on lämmittänyt valkoista tiiliseinää koko päivän . Hentoja kylmiä väreitä juoksee pitkin käsivarsiani, aina kun tökkään tuhkaa pois savukkeen päästä . Kylmä .
Arpia kipsristää näin pakkasella ..

Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on, hihan alle ne piiloon jää. Eikä kukaan tiedä, et on onneton,
kun ei sieluunsa nää. Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii, jotka johtavat ei mihinkään.
Mut se terä  joka sydämessä on kii, viiltää syvempään.

Yhteishaku . Samanlainen stressaava tilanne kuin viimevuonna . Silloin se oli väärä valinta ja sain kärsiä siitäkin pahasta viimeisimmät seitsemän kuukautta . Todennäköisesti tämäkin on yhtä väärä ja sama rumba jatkuu ja jatkuu kunnes kyllästyn siihen itse . Neljä päivää aikaa ilmoittaa mitä aikoo tehdä seuraavat kolme tai neljä vuotta . En halua . En tiedä mitä haluan tehdä . En halua tehdä mitään . Voisin vain kuihtua tuonne takapihan kivilaatoituksen alle kuin typerä sammal, joka ei selviäisi siellä edes kissan mittaista sanaa .

Sen faija vetää juomaa, eikä tahdo tietää. Se hukkuu siihen humalaan, kai pääsee paikkaan parempaan.
Eikä kukaan huomaa, ei kysy, mihin vie tää. Se tytär jälleen lipeää, naarmuihin, jotka tekee kipeää.

 Ja aamulla taas hän on niin kuin muut .
Ja aamulla taas hän on niin kuin toisetkin ..

Tämä on taas sellainen kausi, jona vihaan kaikkea itsessäni . Minusta on tulossa jotain mitä en haluaisi olla, mutta en osaa muuttaa itseäni enää takaisin siihen mitä olin . Harmikseni olen tottunut miellyttämään muita . En osaa enää tehdä mitään miellyttämättä heitä . Tottumiskysymys, jos minulta kysytään . Päässä vyöryy ajatuksia vuoristoradan mukana ja minä punnitsen tietämättäni mitä niistä seuraa . Sanon mitä haluan, vaikka se on ristiriidassa omien tunteitteni kanssa . Valehtelen sanomalla, että olen kunnossa vaikka tilanne olisi toinen .
Niinhän me kaikki teemme, vai mitä ?

Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on, hihan alle ne piiloon jää. Eikä kukaan tiedä, et on onneton,
kun ei sieluunsa nää. Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii, jotka johtavat ei mihinkään. Mut se terä
joka sydämessä on kii, viiltää syvempään ..

Huoraaksä ?

Vapaapäivän aamu sarastaa monen päivän odotuksen jälkeen . Yhdeksän päivän rankka putki päättyi kiitoksiin ja tekaistuun hymyyn . Olisin saanut nukkua unettomat yöni piiloon, vaan en tehnyt sitä . Oli liian yksinäistä nukkua . Avaan väsyneet silmäni, eikä se yksinäisyyden tunne ole hävinnyt mihinkään .
Kirkas auringonvalo pilkottaa tummanpunaisten verhojen välistä, valaisten pitkän viirun huoneen harmahtavalle lattialle . Nousen vaivoin sängystä ja kuuntelen hiljaista huonetta . Yritän mennä seinien läpi, kuunnella onko ketään kotona . Mutta mitään ei kuulu . Ei kolinaa keittiöstä, ei television mekastusta olohuoneesta tai musiikkia viereisestä huoneesta .  Olen siis yksin . Vilkaisen kelloa ja kohotan kulmiani . Oli tämäkin aika nousta ylös .
Lähden vaeltamaan ympäri yläkertaa pelkissä alusvaatteissa ja huomaan, ettei siellä ole ketään . Nyökyttelen itselleni ja jatkan matkaani alakertaan . Koirani saapuu tervehtimään minua ja hymyilen hieman . Ainut asia mikä minut oikeasti saa aamuisin edes hieman pirteämmäksi . Jatkan olohuoneeseen ja säikähdän sohvalla istuvaa hahmoa . En ollutkaan yksin . Sykkeeni nousee samantien ja minun on vaikea hengittää . Sinä virnistät minulle viekkaasti, nouset ylös ja alat kävelemään minua kohti . Lähden kiireesti pois läheltäsi, mutta sinä seuraat minua . Virheliike, sinä suutuit .
Pian olenkin lattialla, kipeä punainen jälki poskellani ja sinun kätesi molemmilla ranteillani . Puristat ja minun tekisi mieli huutaa kivusta, mutten huuda . Se vain miellyttäisi sinua . Yritän välttää paniikkikohtausta, jottei minuun sattuisi yhtään enempää . Huomaan sulkevani silmäni kivusta ja kosteat suolavanat lipuvat pitkin poskiani . Puren huuleni rikki ja veren maku rauhoittaa minut hetkeksi . Mutta vain hetkeksi .
Muutamia hetkiä myöhemmin minä makaan yksin keittiön lattialla, puolipukeissa, keho täynnä punaisia alueita . Kipeitä sellaisia . Yksinäisyyden tunne vaihtuu hyväksikäytetyksi tunteeksi, kun minä vaivoin yritän nousta tuolta kovalta lattialta, mahdollisimman kivuttomasti, suunta takaisin yläkertaan ..

Voihan sen vapaapäivän aamun näinkin viettää ..

I can't be who you want

Painajaiseni alkavat pikkuhiljaa käymään toteen .
Tälläkertaa istun vieressäsi likaisenvalkeassa volvossa, jonka tummat nahkapenkit huusivat kuin kuollut eläin aina kun sinä vaihdoit asentoa . Minä olin taas tahtomattani kankainen sätkynukke, joka teki mitä tahansa kun joku osasi vain vetää oikeasta narusta . Tai mitä tahansa mitä isäntänsä halusi, voisi olla ehkä parempi ilmaisu .
Sinä nouset autosta ja tyhjennät rakkosi levähdyspaikan lähimpään pusikkoon silläaikaa kun minä taiteilen revityt pillifarkut takaisin jalkaani . Painan otsani takapenkin hieman huurteiseen ikkunaan ja huokaisen hiljaa .
Tunnustelen sideharsoa hihani alta tehden siihen kirjaimia sormenpäilläni .
Mieleeni ilmestyy ajatus siitä, että ehkä eräs toinenkin vain leikki minulla . Luuleeko hän, ettei kanssani olisi leikitty ihan tapeeksi .. ?  Toisaalta, luulen että se johtuu ennemmin siitä, ettei hän tiedä kuka minä olen . Ehkä hän luuli tietävänsä . Vaan ei . Ei hän tunnista minua enää . Ei voi rakastaa ihmistä, jota ei tunne . Jota ei näillänäkymin edes halua tuntea .. En tiedä . Hän ei kerro, enkä minä kysy . Ongelma, jota kumpikaan ei halua ratkaista . Tai ehkä haluaakin, muttei siihen vain ole yksinkertaista ratkaisua . Ja unohtaminen ei sitä ole .
Inspiraationi kirjoittamiseen katoaa kirjain kerrallaan, eikä päähäni jää mitään . Ei mitään mikä voisi kiinnostaa sinua . Ei mitään mikä saisi sinut miettimään uudestaan . Ei mitään mikä saisi tämän leikin loppumaan tähän paikkaan . Sääli . Leikkihän pitää lopettaa silloin kun se on hauskimmillaan, eikö niin ?

Taidankin haluta elää loppuelämäni tässä särkyneiden sydänten paratiisissa, jossa kaikki saavat leikkiä toistensa sykkivillä ja se on ilmeisesti ihan hauskaa, sallituissa rajoissa tietenkin . .

Haluatko liittyä seuraan ?

- wishmur

I guess I was wrong

Huomaan herääväni yön pimeinä tunteina omiin painajaisiini, sydän taoten kuin viidakkorumpu . Painajaisiin, jossa minut köytetään tiukasti valkoiseen sairaalasänkyyn ikkunattomaan huoneeseen, seuranani vain oman huutoni riistävä kaiku .
Minun on noustava sängystäni . Minua heikottaa . Joudun ottamaan tukea kaikkialta ja käveleminen on vaikeaa . Jalkoja pistelee kuin niissä ei kiertäisi veri kunnolla . Ärsyttävä tunne .
Otan harmaan hupparin lattialta ja suuntaan takapihalle pakkasukon purtavaksi . Nappaan tottunein elein savukkeen taskustani ja asetan sen huulteni väliin . Sytytän ja vedän myrkkyä keuhkoihini .
Päässäni soi kohtia kappaleista, jotka muistuttavat minua sinusta . Katson kirkkaalle tähtitaivalle ja kuiskaan niitä viileälle ilmalle, tietäen ettet sinä kuule, mutta minä hymyilen silti sanottuani sen . Hengitykseni sekoittuu tupakansavuun ja huomaan tuijottelevani hiljaisena siitä syntyviä pieniä pilviä .
Yhtäkkinen orpo olo valtaa selkärankani, joten lasken katseeni mittailemaan käärettä sormieni välissä . Vedän muutaman kerran savua sisuksiini, nippaan tumpin lumihankeen ja palaan lämpimään sisäilmaan hiljaisesti . Yritän olla herättämättä koko taloa .
Lampsin tottuneesti omaan valtakuntaani, palaten makaamaan pehmeälle sängylle . Muistoja sinusta pompahtaa päähäni kuin superpallo ja arvuuttelen mielessäni mikä kuuluu mihinkin fiilikseen ja mikä mihinkin päivään . Minusta tuntuu joskus, että menen sekaisin muistossa ja päivässä . Hassua, vai mitä ? Niin, en minäkään saa aina ihan tolkkua mieleni koukeroista tai siitä miksi mitäkin pöllähtää päähäni tilanteesta riippumatta .
Käperryn tiukasti sinulta saatuun lahjaan . Se on pehmeä ja lämmin, aivan kuten sinäkin . Siinä on sinun tuoksusi . Huomaan rauhoittuvani kuin pieni lapsi äitinsä turvallisessa sylissä . Suljen silmäni ja näen sinut . Hymyilet . Miten olenkaan kaivannut tuota hymyä ..
Huomaan hitaasti vaipuvani vaaleanpunaisten kumpupilvien maailmaan, jossa mikään ei ole mahdotonta ja kaikkialla on hyvä olla .