sunnuntai 10. helmikuuta 2013

I saw the boy in the striped pyjama


Minä herään vierestäsi aamuyön pikkutunteina, jolloin minun ei kuuluisi olla edes hereillä . Tai niin, eihän sillä olisi periaatteeessa mitään merkitystä, mihin aikaan sitä herää . Herättävä oli kumminkin, harmi vain ..
Katsahdan vastapäiseen seinään ja huomaan tuijottavani unenpöpperöisenä aikaa näyttävää pyöreää esinettä . Päivästä oli kulunut kuusi tuntia ja viisikymmentä minuuttia . Aika tarkalleen .
Tasainen tuhina saa pääni kääntymään sinun puoleesi enkä voi olla hymyilemättä .. Minä todellakin olen ikävöinyt sitä, että saan herätä vierestäsi ja katsella sinun nukkumistasi, sydän taoten hullun lailla ja kasvoilla typerä virnistys . Sivelen pehmeään poskeasi kevyesti, mutta vain kerran ja huomaan kuinka pieni hymynpilke ilmestyy suunpieliisi .
Heitän nihkeän peiton jalkojeni päältä, varoen ettet herää peiton kahinaan ja alan kevyesti sivelemään sinua reiden alueelta . Tai niin, hipsuttamiseksi minä sitä kutsun . Hetkeä myöhemmin sinä oletkin jo avannut silmäsi minulle, hymyillyt suloista hymyäsi ja painanut huulesi omiani vasten osoittaaksesi kiintymyksen minua kohtaan . Pian me olimmekin omassa pienessä maailmassamme, jossa vain me kaksi saimme tehdä mitä halusimme, miettimättä yhtään mitään ylimääräistä sillä hetkellä ja antaa ajan juosta ympärillämme tavallista nopeammin .
Lopulta minä tunnen sinun värisevän vieressäni ja palaan siihen hotellihuoneelta muistuttavaan tilaan, jonka seinät huusivat minun olevan kiireinen ja että minun olisi noustava, jätettävä sinut siihen ja aloittaa työni . Tai niin, olihan minulla kolmekymmentä viisi minuuttia aikaa saada itseni kasaan .
Jos olisin voinut pysäyttää ajan, olisin sen tehnyt . Jos minulta kysyttäisiin, makaisin vieläkin kanssasi tuossa pehmeässä sängyssä, käpertyneenä sinuun kuin viaton kissanpentu . Olisiko se väärin .. ?
Joskus unohdan, että olen sinua vanhempi . Niin no, eikö se mene niin, että on välillä ihan ok olla lapsellinen, hmm ?
Vaikka oikeastaan, eihän sitä edes huomaa .. Eikä sillä ole merkitystä . Luulisin ..

torstai 31. tammikuuta 2013

What's wrong ?

Minä olen hukkumaisillani .
Keuhkojani puristaa jokin suunnattoman painava enkä saa tarpeeksi happea . Se painaa minua syvemmälle tummaan veteen ja tajuan etten voi tehdä asialle mitään . En mitään .
Jokin on sitonut kiviä nilkkoihini punaisella langalla pitääkseen minut pohjassa . En saa niitä irti, vaikka kuinka yritän . Olen siellä, tummassa vesiastiassa kellumassa yhden köyden varassa, odottaen että jokin tulisi päästämään minut vapaaksi . Mutta kukaan ei tule . Mutta mitään ei tule .
Näen ihmisten vilistelevän ohi kuin pakalelauksella vanhassa filmissä . He kaikki heiluttavat minulle kättään hyvästiksi . Osa ei edes katso minuun päin.  Heiluttavat vain rennolla ranneliikkeellä ja häipyvät . Tunnistan sieltä vanhoja koulukavereita ala-asteelta, vanhoja opettajia ja ylä-asteen rinnakkaisluokkalaisia . Uusia tuttavuuksia ammattikoulusta ja iso rypäs kusipäisiä ihmisiä, jotka sitoivat minut tuohon köyteen .
Ranteeni vuotaa . Verenpunaista nestettä sekoittuu sakean veden kanssa ja minä rauhoitun . Silmänräpäyksessä . Jokin päästää veden pois astiasta ja silmiini osuu kirkasta valoa . Räpäytän muutaman kerran silmiäni ja tajuan päässeeni vapaaksi köysistäni . Huokaisen helpotuksesta, ja piilotan köyden jättämät hankaumat hihojeni alle . Tutkin vitivalkoista huonetta katseellani ja näen miten se on rakennettu valkoiseksi maalatuista tiilistä ja miten seinälle on jätetty yksi pieni ikkuna, josta näkee ulkona kävelevien ihmisten erilaiset jalat . Oletan ulkona olevan kesä, koska ihmiset eivät käytä kenkiä . Avaan ikkunan ja huudan, mutta kukaan ei kuule . Työnnän käteni ulos ikkunasta, mutta ihmiset vain väistelevät sitä kuin jotakin roskaa, joka on tahallaan jätetty lojumaan kuumalle asfaltille .
Pamautan otsani tiiliseinään ja herään sen aiheuttamaan paukahdukseen .
Hengitykseni on tiheää ja otsallani lepää kylmä hikipisara . Nousen istumaan sängylleni, nappaan pilleripurkin lattialta, kaataen sieltä jonkinverran kämmeneeni ja heitän tabut suuhuni . Nielaisen ne samantien, mutta joudun ottamaan jaffaa kyytipojaksi . Meinasi jäädä yksi kurkkuun kiinni ..
Siirryn takaisin makuuasentoon ja sammahdan hetkessä kuin saunalyhty .

perjantai 18. tammikuuta 2013

Here comes the last time ..

Minä makaan lukitussa huoneessa katsellen kuinka sinä puet vaatteita päällesi yksi kerrallaan . Sydämeni hakkaa muutaman kerran ylikierroksilla ja poskillani lepää tuoreet kyynelvanat . Suussani maistuu veri . Minuun sattuu, mutten osaa tehdä asialle mitään . Mitä voisin tehdä asialle ?
Minusta tuntuu pahalta . Tuntuu, että olisin pienen pellavahiuksisen kaksivuotiaan lempinukke, jonka hän on jättänyt lattialle odottamaan huomista leikkihetkeä .
Yhtäkkiä sinä katsahdat minuun ja näen katseessasi jotakin outoa . Katumusta . Sinä liikut muutaman askeleen ja noukit vaatekappaleita lattialta, tuoden ne minulle . Tunnistan ne omikseni .
Nousen vaivoin istumaan sängynreunalle, varoen kipeytynyttä alaselkääni, enkä edes vilkaise sinuun .
Sinä siirryt eteeni ja minua alkaa puistattaa . Alkaako se taas näin ? Olisin sopivalla korkeudella .. Sinä kuitenkin laskeudut lattialle istumaan, katsoen minuun . Vedän syvää henkeä ja vilkaisen sinua nopeasti . En voinut tehdä mitään, koska pelkäsin jokaista liikettäni . Mihin olisin voinut mennä tai mitä olisin voinut tehdä ? En olisi päässyt yhtään mihinkään .
Kuulen kuinka sinä mumiset jotain ja minun oli pakko kääntyä puoleesi, jotta kuulisin mitä se oli . Se oli kuin vaistomainen ele . En minä halunnut kuulla mitä sinulla oli sanottavaa . Sitten sanoit sen, hieman kuuluvammalla äänellä ja koko lauseen . Silmäni revähtivät auki ja sykkeeni kiihtyi entisestään . Sitten sinä nousit, lampsit avaamaan huoneen lukosta ja katosit jonnekkin ulko-oven suuntaan .
Minä jäin tuohon pimeään huoneeseen sulattelemaan sanomaasi, kunnes kipaisin kylpyhuoneeseen ja suihkuun .

"Mä oon pahoillani .. Anteeksi ."

torstai 27. joulukuuta 2012

It is very frustrating not to be understood in this world.

Minä yritän taas etsiä jotain mitä en ole . Jotain mitä ei tule koskaan olemaan .
Minuus . Mitä se on ?
Onko se jotain sellaista mitä pieni lapsi saa pureskella, kun ikeniä kutittaa ?
Onko se jotain sellaista mitä narkomaanit pistelevät suoniinsa saadakseen itselleen hyvänolon tunteen ?
Onko se jotain sellaista mitä keski-ikäinen kukkahattutäti voi tiirailla kiikareidensa takaa ?
Onko se jotain sellaista mitä ranskalaiset laittavat ruokaansa saadakseen sen maistumaan ranskalaiselta ?
Mitä, eikö se olekaan mitään näistä ?

Minä en osaa määritellä mitä se on .
Minusta tuntuu, että oma minuuteni on juossut kauas pois, kun arvasi minulle käyvän näin .
Olen kävelevä sekameteli . Minä en muista asioita, mitä minun pitäisi muistaa .
Muutama päivä sitten minun pyydettiin kirjoittamaan koko nimeni . Mutta minä en muistanut sitä . 
Samaisena päivänä minua pyydettiin käymään postilaatikolla . Mutta minä en muistanut missä se on .
Eräänä aamuna heräsin, noin neljäkymmentä kiloa painava karvainen otus sängyssäni ja minä säikähdin sitä, koska en tunnistanut sitä . En tunnistanut omaa koiraani .
Olen ollut ilman lääkitystä kohta kaksi kuukautta .
Yöni ovat valvomista kylmällä katolla .
Päiväni ovat miettimistä ja selviytymistä .
Yritän rakentaa ajatuksia pääni sisällä, mutten pysty siihen . En osaa enää ajatella järkevästi . Se huolettaa minua .
Toisaalta, minulla on vain kuusi päivää jäljellä .
Turhaan kulutan vähäistä energiaani yhtään minkään ratkomiseen .

- wishmur

maanantai 3. joulukuuta 2012

I bleed only once

Talvi saapui . Tuo pimeys, kylmät pakkaset ja kirkkaat yötaivaan tähdet . Olen kuullut, että talvi saattaa tuoda mukanaan uusia yllätyksiä . Kahdenkymmenen sentin kinokset, hiljaa leijailevat lumihiutaleet ja piilotetun tunteen, jota olen patonut sisälläni jo muutaman kuukauden . Minä ihastuin . Voinko sanoa niin ? En ole varma onko asia todella niin .
En osaa lukea enää tunteitani . Mielialani pomppii puusta puuhun kuin liito-orava tietämättä vastausta yhtään mihinkään .
Tämä tyttö on jotain sellaista mitä en kokenut koskaan ollessani exäni kanssa puolitoista vuotta yhdessä . Se kipinä syttyi heti . Ensirakkautta ? En usko siihen, joten tuskin . Olin nähnyt kyseisen tytön kerran aikaisemmin ja nyt vietin viikonlopun hänen kanssaan . Joku saattaakin arvata mitä tuona viikonloppuna tapahtui ..
Hän oli upea . Hän on upea . Mahtava persoona, hyvännäköinen, eikä luonteessakaan ole mitään valittamista . Kauniit, hieman kiharaiset pitkät hiukset ja upea lauluääni . Ja kitaransoittotaito . Tapa lukea ihmisiä . Tapa hakea hellyyttä . Tapa käyttää kieltä ja olla myös avuton, hymyilevä kissanpentu .
Eräs asia minua häiritsee hänessä . Hän näyttää eräältä ihmiseltä, jonka kanssa minulla oli pientä juttua noin vuosi sitten .. Paitsi ettei hänellä ole anoreksiaa .. Tajusin sen vasta jälkeenpäin, kun mietin asiaa .. Olenhan minä tietenkin ajatellut kaikkea muutakin ..
Mitä minun pitäisi tehdä hänen kanssaan ? Muutamia asioita on käynyt mielessäni tuon viikolopun jälkeen.
Pitäisikö minun unohtaa lupaukseni ja tutustua häneen paremmin ?
Pitäisikö minun kertoa hänelle, etten voi olla hänen kanssaan koska olen luvannut itselleni jotain tapahtuvan vuodenvaihteessa ?
Pitäisikö minun unohtaa koko nainen ?
Emme ole puhuneet viikonlopun tapahtumista jälkeenpäin, enkä ole aivan varma hänen tunteistaan tai ajatuksistaan ..
Mietin, että pitäisikö minun kysyä häneltä, vai antaa hänen itse kertoa .. ? Minulla ei ole mitään tietoa mitä minun pitäisi tehdä .. Jos aijon tehdä jotain, se pitää tehdä nopeasti .. Minulla on vain kuukausi enää aikaa ..
Olen huomannut, että hiukseni alkavat lähteä .. Tunnen vain jokapäiväistä päänsärkyä johon lääkkeet eivät auta . Pyörtyilen lähes päivittäin .. Lääkärit sanoivat, että tilanne ei näytä hyvältä .. Minun pitäisi leikata itselleni kalju, etteivät ihmiset huomaisi mitään ..
Haluan pitää asian toistaiseksi salassa ..
Jos joku saattaa lukea tämän postauksen, älä kysy mitää, ole kiltti ..

- wishmur

torstai 22. marraskuuta 2012

Something in here's not right today

Istun rivitaloasunnon punatiilisellä katolla, katsellen vaaleansinistä iltataivasta, vetäen myrkkyä samalla keuhkoihini . Puhallan savut ilmaan ja painan syöpäkääreen uudelleen vasten huuliani . Minun olisi pitänyt lopettaa .

Juuri kun olin heittämässä tumppiani alas katolta, pikimusta lintu lentää päin kättäni ja pyörähtää katolle, jääden siihen makaamaan hilaisena . Katselen tuota mustaa olentoa ja odotan sen liikkuvan . Mutta se ei liikahdakkaan . Tapoinko minä sen ? Lintu kuitenkin pompahtaa hetken jälkeen nopeasti pystyyn, levittäen hieman siipiään lähtemättä lentoon ja katsoo minua hieman tuimalla katseella . Oletteko koskaan huomanneet miten tuima katse mustarastaalla on ? Sen keltaiset silmät muuttuivat ihmettyneeksi ja se äännähti kimakasti . Säpsähdin hieman ja lintu lensi pois . Huokaisen hiljaa katsellen linnun matkaa pois päin .

Yhtäkkiä kättäni alkaa pistelemään . Huomaan miten mustarastaan jättämät jäljet ovat avanneet jonkun osan tuoreista ruvistani . Rauhoitun välittömästi . Katselen vuolaasti putoavaa elämäneliksiiriä hetken, kunnes punaista nestettä alkaa pudota katolle . Katselen ympärilleni kiertäen kämmeneni haavan ympärille ja palaan sisätiloihin .

Juoksen omaan huoneeseeni pyyhkimään ja sitomaan haavan tottunein elein . Etsin ympäriltäni jotakin pitkähihaista, jonka voisin laittaa päälleni, etteivät muut huomaisi juuri tullutta haavaani . He eivät pitäisi siitä, oletan . Katsahhan kämmentäni ja tajuan sen olevan kuivuneen elämäneliksiirin peitossa ja ymmärrän mennä pesemään sen . Tai siis, ainakin minun piti mennä pesemään se .

Säikähdän kylpyhuoneen ovella seisovaa hahmoa ja sydämeni alkaa tykyttää liikaa . Et sinä ollut siinä äsken . Et ole ollut täällä muutamaan päivään . Elämäni rauhallisimmat päivät . Mitä sinä täällä teet ? Sinä vedät suunpelesi pienelle virneelle ja astut minua kohti, rauhallisesti . Välissämme oli vajaa viisikymmentä senttimetriä ja sinä pyyhkäiset kevyesti sormellasi poskeani . Olen täysin lamaantunut, enkä kykene liikkumaan . Päässäni surraa tasan yksi lause . Älä huomaa sitä, älä huomaa sitä, älä .. Sinä tuot kasvojasi hieman lähemmäs olkapäätäni ja kuiskaat korvaani jotain, mikä saa kylmät väreet liukumaan pitkin selkärankaani nopeasti . Poistut mitään sanomatta luotani, jättäen minut siihen muutamaksi hetkeksi .

Juoksen kylpyhuoneeseen, lukiten oven perässäni ja huomaan kuinka olen lysähtänyt lattialle polvilleni, kämmenet kasvojani vasten . Yritän tasoitella hengitystäni ja sykettäni mahdollisimman nopeasti . Vaikken olekaan vielä rauhoittunut, nousen silti pitäen kiinni lavuaarinreunasta ja meinaan pudota lattialle uudestaan . Samperin huomaus . Avaan vesihanan ja alan pestä kuivunutta verta kämmenessäni, silmät sumeina ja sydämen tykyttäessä edellen ylikierroksialla .
Minä en tiedä mitä minun pitäisi tehdä sinun kanssasi .

"Odotan sinua myöhemmin .."

- wishmur

torstai 15. marraskuuta 2012

Mä teen sen mitä mun tehtävä on ..


Ei, ei mikään mulle riitä, mulle ei
ei mikään tunnu miltään enää ei
ei, anna mä meen, anna mä meen

Ei, ei, ei, ei
ei, anna mä meen, anna mä meen

-------------------------------

Minulla ei ole mitään muuta sanottavaa .
Tämänhetkiset ajatukseni on tiivistettynä viiteen lauseeseen .
Haluaisin vain lähteä pois, mennä minne ikinä menenkin, kadota ja olla tulematta koskan takaisin.
Onneksi se on jo ihan tarpeeksi lähellä, ei tarvitse odottaa enää kauaakaan ..
Neljäkymmentäseitsemän päivää ..


- wishmur