sunnuntai 10. helmikuuta 2013

I saw the boy in the striped pyjama


Minä herään vierestäsi aamuyön pikkutunteina, jolloin minun ei kuuluisi olla edes hereillä . Tai niin, eihän sillä olisi periaatteeessa mitään merkitystä, mihin aikaan sitä herää . Herättävä oli kumminkin, harmi vain ..
Katsahdan vastapäiseen seinään ja huomaan tuijottavani unenpöpperöisenä aikaa näyttävää pyöreää esinettä . Päivästä oli kulunut kuusi tuntia ja viisikymmentä minuuttia . Aika tarkalleen .
Tasainen tuhina saa pääni kääntymään sinun puoleesi enkä voi olla hymyilemättä .. Minä todellakin olen ikävöinyt sitä, että saan herätä vierestäsi ja katsella sinun nukkumistasi, sydän taoten hullun lailla ja kasvoilla typerä virnistys . Sivelen pehmeään poskeasi kevyesti, mutta vain kerran ja huomaan kuinka pieni hymynpilke ilmestyy suunpieliisi .
Heitän nihkeän peiton jalkojeni päältä, varoen ettet herää peiton kahinaan ja alan kevyesti sivelemään sinua reiden alueelta . Tai niin, hipsuttamiseksi minä sitä kutsun . Hetkeä myöhemmin sinä oletkin jo avannut silmäsi minulle, hymyillyt suloista hymyäsi ja painanut huulesi omiani vasten osoittaaksesi kiintymyksen minua kohtaan . Pian me olimmekin omassa pienessä maailmassamme, jossa vain me kaksi saimme tehdä mitä halusimme, miettimättä yhtään mitään ylimääräistä sillä hetkellä ja antaa ajan juosta ympärillämme tavallista nopeammin .
Lopulta minä tunnen sinun värisevän vieressäni ja palaan siihen hotellihuoneelta muistuttavaan tilaan, jonka seinät huusivat minun olevan kiireinen ja että minun olisi noustava, jätettävä sinut siihen ja aloittaa työni . Tai niin, olihan minulla kolmekymmentä viisi minuuttia aikaa saada itseni kasaan .
Jos olisin voinut pysäyttää ajan, olisin sen tehnyt . Jos minulta kysyttäisiin, makaisin vieläkin kanssasi tuossa pehmeässä sängyssä, käpertyneenä sinuun kuin viaton kissanpentu . Olisiko se väärin .. ?
Joskus unohdan, että olen sinua vanhempi . Niin no, eikö se mene niin, että on välillä ihan ok olla lapsellinen, hmm ?
Vaikka oikeastaan, eihän sitä edes huomaa .. Eikä sillä ole merkitystä . Luulisin ..

2 kommenttia:

  1. eikö sun pitäny jo tappaa ittes? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ja kovasti yritin mut ei se vaa sattumalt onnistunu .

      Poista